Pages

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Keväinen Sarustiikka



Miten enemmän elossa sitä tunteekaan olevansa, kun saa nauttia tuosta ihanasta valoilmiöstä taivaalla.
Keväinen aurinko tuntuikin tänään erityisen lämpimältä, ja sai pohtimaan oliko toppatakki kuitenkin liikaa. Tosin sen toppatakin turvin, uskaltauduin nauttimaan kevään ensimmäiset iltapäiväkahvit Kauppaneuvoksen kahvilan teranssilla.

Miten ihanasti aurinko lämmittikään. Ihana myös, että ei ollut kiire mihinkään, ja sain vaan nauttia tuosta hetkestä.

Olen pidempään jo suunnitellut vierailua Sarustiikan kevättä ihmettelemään, ja tänään oli täydellinen päivä siihen.Sarustiikasta olen kertoillut aiemmin täällä




Sarustiikka on paikka, jossa voit hakea inspiraatiota omaan kotiin, ihan vaikka vain fiilistellen kaikkia ihanuuksia. Samaan aikaan sattui nuori mies putiikkiin, joka oli mahtavan sinnikäs kaveri. Ihastuksissaan hän esitteli äidilleen kaikkia kauniita tavaroita. Meidän poitsut eivät ole olleet yhtä sinnikkäitä, ja siksi  kyseinen  putiikki onkin äidin oma paikka.





Tällä kertaa mukaan ei tarttunut mitään, mutta yksi amppeli jäi kummittelemaan mielen supukoihin.
Keväisin alkaa kaipailemaan värejä sisustukseenkin, mutta onhan tämä harmoninen kokonaisuus jollain tavalla rauhoittavaa. Täällä on ihmisen hyvä olla.



Rakkaudella Kirsikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti